ONNEA KIPU, TÄNÄÄN TÄYSI-IKÄINEN!
Et herännyt aamulla onnittelulauluun eikä aamiaista tuotu vuoteeseen. Ei tullut kortteja, saati lahjoja tai juhla-ateriaa. Tänäänkin, suurena päivänäsi, olen yrittänyt unohtaa olemassa olosi täysin.
Muistan kun saavuit elämääni lupaa kysymättä kahdeksantoista vuotta sitten. Se muutti kaiken, rysäyksellä ja sitten pikkuhiljaa jyystäen.
Jouduin vuoksesi vaihe vaiheelta luopumaan rakastamastani työstä sairaanhoitajana psykiatrisella osastolla.
Osa ystäviksi luulemistani ihmisistä ei kestänyt läsnäoloasi arjessani ja juhlassani joutuessani toistuvasti perumaan sovittuja menoja ja tuloja.
Kaikki eivät sitä ymmärrä vieläkään.
Ollessasi kolmen vuoden vanha, löysit parhaan kaverin, masennuksen. Yhdessä olette lyömätön pari ja olette yrittäneet kaikin keinoin minut nujertaa. Vielä ette ole täysin onnistuneet vaikka sitkeästi olette yrittäneet.
Yhdessä olette saaneet aikaan sen, että haaveet monesta asiasta ovat kaatuneet, enkä niitä ole saanut nousemaan. Oma perhe, ulkomaanmatkat, työskentely kriisialueilla vain joitakin mainitakseni. Tai edes työnteko Kellokoskella.
Yhdessä kiherrätte kun paisun pullataikinan tavoin. Ei se kivultaan pysty tai jos pystyy niin ei saa aikaiseksi masennukseltaan. Tai kun pitäisi siivota, sama juttu. Mutta tiedättekö, kissaa te ette multa vie, Torsti on ja pysyy ❤
Elinkaaresi aikana olen oppinut ettei mieltäsi voi kääntää. Jos olet myötämielinen, pystyn vaikka mihin. Jos taas päätät olla päiväni keskipiste, se onnistuu mainiosti romuttamaan kaiken muun.
Oletpa ollut jopa se kuuluisa kolmas pyörä parisuhteessakin. Eikä uutta rakentaessa tai edes treffejä sopiessa uskalla olla mainitsematta olemassaoloasi.
Et kuole huutamalla, edes alastomana lattialla. Pikemminkin yllyit siitä saatuani kylmää. Et kuole hiljaa olemalla. Et sähköllä etkä myrkyttämällä. En tiedä miten kauan kestät. Murhatuomio olisi varmaan jo plakkarissa, jos jokin kokeilemistani keinoista olisi tappanut.
Tänään, suurena päivänäsi, olen jäytämisestäsi huolimatta yrittänyt unohtaa olemassaolosi. Olla olematta katkera, siinäpä se. Olen tehnyt itselleni mukavia juttuja ja nauttinut aurinkoisesta syksyillasta rakkaimpani, Torstin kanssa ulkoillen. Jatkan vielä kollin kanssa köllien, neuloen ja sarjoja katsellen, nukun hyvät yöunet ja pääsen huomenna rakkaan harrastukseni, minua monena hetkenä kantaneen teatterin pariin.
Tänään muistan, että minun täytyy rakastaa itseäni entistä enemmän että pärjään kanssasi edes jotenkin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti